Pääsiäisloma osa II - Bologna

Nyt ollaan päästy Italian puolelle. Wienistä juna lähti kohti Innsbruckia kello kuusi tiistaiaamuna. Siinä matkustettiin suhteellisen mukavasti kuutisen tuntia ja vaihto oli tosiaan Innsbruckissa. Tytöt pääsi näkemään paikan edes pikaisesti ja minä pääsin haistelemaan tuttuja tuulia. Oli niin kotoisaa nähdä Alpit, tuli turvallinen olo. Matka kuitenkin jatkui ja toisen kuutisen tunnin jälkeen olimme vihdoin Bolognan juna-asemalla. Vastassa oli Hilma ja Hilman vaihto-oppilaskaveri Simone. Simone on siis paikallinen ja toimi meidän oppaaana. Tutustuin häneen jo muutama vuosi sitten kun kävin Hilman luona Ranskassa.

Bologna oli aivan mielettömän ihana paikka. Asukkaita siellä on noin 400 000, mutta suurta ihmismäärää ei huomannut. Kaupungin tunnelma on lumoava ja olisi mukava tutustua Italiaan enemmänkin. Tätä ennen ainoa kontakti Italiaan oli mahtava Venetsia, mikä kuitenkin on aivan erilainen kuin Bologna. Kaupungin väritys on aika punasävyinen ja suuren osan keskustan kävelykatujen päällä on kivikatokset. Käteviä sateella, ei siinä että meidän olisi pitänyt asiasta huolehtia. Sää oli koko ajan aivan mahtava. Meidät oli kyllä aika helppo erottaa turisteiksi, kun suomalaiset innostuu 20 asteen lämmöstä ja kulkevat kaikkialla vain t-paidoissa. Paikalliset sen sijaan pitävät säätä vielä turhan kylmänä ja toppatakkeja tuli useampikin vastaan.

Valitettavasti emme ehtineet olla Bolognassa kuin kolme yötä. Aika meni todella nopeasti kaupunkiin tutustuen ja syöden. Italialaisesta ruuasta ei tarvitse hirveästi kertoa, luultavasti riittää kun sanoo sen olevan todella hyvää. Ja on kätevää, kun porukassa on paikallinen, joka tuntee parhaimmat ravintolat. Päätimme myös kokeilla paikalliseen ruokaa erikoistunutta ravintolaa. Alkupalapasta oli todella hyvää, mutta täytyy myöntää että pääruuan kalkkuna ei ollut ihan meikeläisen juttu. Ruuat olivat hyvin lihapainotteisia, joten kalkkuna oli ainoa vaihtoehto mitä edes harkitsin. Ateria kuintenkin koostui kahdesta tiiviistä lihanpalasta ja sitruunasta, mitään lisukkeita ei ollut. Ateria jäi itsellä syömättä, koska en vaan saanut joulukinkkumaista kalkkunaa nieltyä. Muuten kuitenkin kaikki ruuat veivät kielen mennessään ja pizza hutin pizzoja ei kyllä enää voi edes mieltää pizzoiksi. Hotellin aamupalakin oli yllättävän hyvä ja kuului hintaan, joten ei heti tarvinnut rynnätä syömään kun pääsi kaupungille.

Toiseksi viimeisenä päivänä kävimme hieman kaupungin ulkopuolella olevalla näköalapaikalla. Siellä vierähti useampikin tunti vain maisemia katsellen ja nurmikolla makoillen. Ihan tuli kesä mieleen. Näköalapaikalle piti kavuta 300 porrasta, mistä kyseinen paikka onkin saanut nimensä. Laskut jäivät kyllä kesken kun piti keskittyä itse kapuamiseen. Oli kuitenkin muutaman hikipisaran arvoista.

Perjantaina Hilma lähti takaisin Suomeen lentäen, muut tytöt jatkoivat vielä matkaa kohti Venetsiaa ja minä lähdin kohti kotia. Olin fiksuna tyttönä ostanut junalipun etukäteen Innsbruckista. Minulla oli muutama tunti aikaa olla yksin, kun tyttöjen juna lähti aiemmin. Tuttuun tapaan, koska haahuilija olen, onnistuin myöhästymään junasta. Pienien kieliongelmien jälkeen olin onnellisesti Italian paikallisjunassa istumassa. Matka kesti pari tuntia kauemmin, mutta lippu ei maksanut kuin puolet siitä minkä olin Innsbruckissa ostanut. Oli mielenkiintoinen kokemus olla ainoa turisti koko junassa. Noh, pääsihän katselemaan maisemia oikein kunnolla kun juna pysähtyi joka ikisellä asemalla. Junaa piti vielä vaihtaa Brennerossa, mikä on kaupunki Italian ja Itävallan rajalla. Herttainen pieni kyläpahanen. Innsbruckin juna oli tietysti kateissa, koska se oli piilotettu aseman viimeiseen nurkaan. Onnistuin kuitenkin selvittämään junan sijainnin ja lipun oston salat saksaksi. Ei ollut kaunista kuultavaa, mutta pakon edessä sitä puhuu melkein sujuvaa saksaa. Brennerosta ei ole kuin puoli tuntia omaan Alppikylään. Oli mukava tulla kotiin, vaikka oli mahtavaa olla lomalla. Täällä sentäs tietää, mihin päin pitää mennä...

Sää suosi meitä ja usempaan otteeseen oli vain pakko jäädä
nauttimaan auringosta.


Tässä yksi Bolognian ylpeyksistä, 90 metrinen torni.
Kyseiseen kuoleman loukkoon pääsee kiipeämään hataria
portaita pitkin. Jäi kyllä allekirjoittaneelta väliin. Maisemat olivat
kuulemma todella upeat.


Keskellä kaupunkia oleva kirkko. Keskiajalla rakentaminen piti jättää
kesken, koska paavi ei hyväksynyt että ko.kirkosta tulisi valmistuessaan
Vatikaanin Pietarin kirkosta. Siksi siis hieman omituinen ulkonäkö...



Katukuvaa, alhaalla vasemmalla voi nähdä
katetun kävelykadun

St.Stefansin aukio. Todella kaunis paikka, mutta

aukion kahviloiden hinnat hipovat pilviä Venetsia

Pyhän Markuksen aukion tapaan.

Meidän porukka, mukana myös Veronasta käymässä ollut
Daniel, joka oli Hilman ja Simonen kanssa samaan aikaan vaihdossa.
Vas.ylhäältä: Daniel, Sara, Hilma. Alhaalla: Simone, Heidi, Iines

Näkymä Bologniaan


Tälläinen oli siis tämän kertainen matka. Oli ihana nähdä kavereita pitkästä aikaa ja hyvästien sanominen oli yllättävän vaikeaa. Onneksi ei kulu pitkään, kun nähdään.

t.karppe